Archive for July, 2006
Just how small we really are. July 18th, 2006
Maailman populaatio pikseleinä.
…ajatteluttaa.
Posted in Elämä | Comments (0)
feminiini ja moottori. July 17th, 2006
Olen ajanut moottoripyörällä.
Tai – en nyt sentään ajanut, mutta istunut kyydissä. Pyörästä en osaa sanoa muuta kuin että se on suuri, tummanvihreä ja rouhea ja kumma että vei puolitoista vuotta ennenkuin pääsin sen kyytiin. (Tosin puolestatoista vuodesta suurin osa on ollut talvea – se ehkä selittää.)
Olimme Pohjoisessa ja pyörä ei enää seisonnassa. Siispä eräänä aurinkoisena iltana, kun tiet olivat hiljenneet, Pan talutti pyörän tallista ulos.
Täytyy sanoa, että touhuun valmistautuminen riisui moottoriurheilulta glamouria aika rutkasti. Kiskoin jalkaani Panilta lainattuja vaarinkuvioisia kalsareita Panin äidin etsiessä minulle villakerrastoa enkä tuntenut oloani ollenkaan sähäkäksi. Viimeistään se valtava, kankea ajopuku, jonka housujen haarus roikkui noin viisitoista senttiä liian alhaalla ja jossa liikuin sulavasti kuin halvaantunut karhu, vei touhusta lopunkin seksikkyyden.
Onnistuin kuitenkin vaappumaan pyörän luo ja kiipeämään vihreän valtatiepetomme selkään. Pihatieltä kääntyessämme olo alkoi muikistua. Kypärän visiiristä oli hangattu enimmät pölyt pois, eikä kyydissä pysyminen ollut yhtään sen hankalampaa kuin ratsastaminenkaan – itse asiassa perusravi keventämättömänä on huomattavasti haastavampaa kyytiä.
Loppuillasta Panin kiihdytellessä loivia kaarteita pienillä idyllisillä teillä, jotka halkoivat pohjoispohjanmaalaisia peltoja jokien varsissa, aurinko visiirissä ja hymy korvissa olin vakuuttunut siitä, että moottoripyöräilyssä on sittenkin oma järkensä. Vauhti ottaa vatsanpohjasta, ja unohdin villakerraston, ajopuvun ja lahkeista sisään pujahtavan tuulen. Iltavalo oli pehmeää peltojen päällä, ilma kirkasta ja vapaata, meillä aikaa.
*
Olen pitänyt – ja edelleen pidän – moottoriurheilua pääsääntöisesti miehisenä kuukkeena. Autourheilua ymmärrän huomattavasti vähemmän – autot ovat suurempia, kovaäänisempiä, kankeampia ja tuunatut pirssit monesti mielestäni… no, typerän näköisiä madalluksineen, spoilereineen ja pölykapseleineen.
Moottoripyöräilyn yhdistän jotenkin vapauden ihanteeseen. Nostalgikko minussa näkee nykycowboyn, jolta puuttuu raisu ori, mutta jossa elää sitkeä halu päästä irti vapaan avoimen tilan keskelle, mieluummin kovaan vauhtiin. Ratsun ja preerian puutteeseen on kehitetty moottoripyörä ja valtatie. Moottoripyörä on jokin maskuliinisen rouhea koroste – myös naisen ratsuna, sillä nainen leikittelee silloin maskuliinisella käsitteistöllä ja kuvastolla. Moottoripyöräilevä nainen on voimakas nainen.
Illalla takaisin nelostietä ajaessamme ajattelin vapautta. Vauhtia oli satanen lasissa ja se tuntui ilmavirtana, joka heitti kypärää puolelta toiselle. Pidin takakahvoista kiinni ja istuin syvässä, ja ilma kohisi ohitseni vauhkona viistävänä massana. Kuvittelin ymmärtäväni palan siitä, miksi moottoripyörä on vapautta ja kiehtovaa: Me olimme irti ilmassa. Menimme kovaa, mutta ilma oli heti ulkopuolellani – ympärillä ei ollut auton huijaavaa koria, joka jättää ilman, sen virran ja kohinan ulkopuolelle. Ilma ja vauhti tuntuivat. Täristivät. Viistivät. Kuulin vauhdin, koin sen, ja olin uhattuna.
Siinä ehkä on sen kiehtovuus: periaatteessa emme olleet vaarassa. Mikäs siinä, kuiva tie ja sallittu nopeus ja kahvat joista pitää kiinni. Mutta toisaalta – kuvittelin, mitä tapahtuisi, jos olisin päästänyt irti kahvoista, levittänyt käteni ja nostanut jalatkin jalkatuilta. Ilma olisi riepottanut minua, tarttunut.
Sitä on täysin turvassa, ja toisaalta aivan siinä rajalla. Vaara on yhtä kaukana kuin ilma ajopuvusta.
Kiehtovaa. Hallinnan tunne, luulisin.
*
Totesin silti, että en ehkä lähtisi Saksaan moottoripyörällä. Nättinä iltana Pohjanlahden rannalla on oikein kiva käydä katsomassa merta. Mutta sateessa, kahdensadan moottoribaanalla, ilman yöpaikkaa, vilu lahkeensuissa ei ehkä enää kokisi sitäkään hurmaa jota nelostiellä satasella.
Silti… Minussa on se feminiini josta on kivaa leikitellä maskuliinisella.
Posted in Elämä, Idealismi | Comments (0)