kliseitä. May 27th, 2009
Kotona.
Istuin eilisen päivän tässä saman pöydän ääressä ja unohduin käymään läpi vanhoja valokuvia. Niistä sukeutui jotain tällaista: Bits and Pieces,
eli:
a whole album full of glimpses of life
and clichés that are clichés only ’cause
they’ve been true long enough.
Clichés like JOY, for example.
It seems life in itself is full of underestimated clichés.
I collected mine in this album.
*
Poissaollessamme vaahterat olivat kasvattaneet oksiinsa isot lehdet. Samoin koivut niiden takana. Nyt olohuoneen ikkunasta ei enää nää suoraan horisonttiin, mutta olo on kuin viherhuoneessa: tuore vihreä tulee isosta ikkunasta tulvana sisään. Ei harmita.
Viime viikko oli monella tavalla ihmeellinen. Käyttäisin rohkeasti nimenomaan tuota sanaa. Sitä, mitä kaikkea viime viikossa oli, en sen sijaan yritä sanoittaa. Istun tässä ja hyrisen hyvää oloa. Kasvatan siitä pesämunan ja piilotan jonnekin rintakehään. Hyvä, kertakaikkiaan hyvä olla olemassa.
Eilen tapasin taas yhden ripariryhmän ja joukon vanhempia. Ehkä tänään toisen joukon vanhempia. Ensimmäinen leiri alkaa puolen viikon päästä maanantaina, ja sen jälkeen menen tiiviissä putkessa aina heinäkuun toiseksiviimeiselle viikolle asti. Enää se ei tunnu raskaalta – tähän asti se pitkään tuntui, jotenkin työläältä ja energiaavievältä. Energiaa se tulee kyllä viemään – kaikkiaan 5 erilaista leiriä kesässä – mutta oloni on vaihtunut jonkinlaiseen odotukseen, joka tietää nauttivansa elämisestä leireillä tänäkin kesänä niin kuin ennenkin.
Jollain tasolla nauttivansa ehkä vielä enemmän.
Olen siis alkanut orientoitua. Sekin on hyvä.
Sitä ennen käytän päiväni aivan irrationaalisesti. Istun kenties kokonaisen päiväsajan tietokoneella katsellen kuvia ja miettien niihin liittyviä ajatuksenkatkelmia. Tai järjestelen kirjahyllyn opuksia korkeusjärjestykseen symmetrisiksi riveiksi. Tai siirtelen sohvaa kunnes olen tyytyväinen sen sijoitukseen. Tapaan ihmisiä. Aion keskimäärin vain olla tällä viikolla, niin, ja nukkua paljon.
Olen taas alkanut juoda kahvia. Toistaiseksi olen siitä onnellinen. Tiedän, että pystyn nyt lopettamaan jos haluan. Viime viikolla en vain enää halunnut olla ilman; Pauliinalla on puutarha, jossa sai auringonpaisteessa juoda aamukahvia. Tee ei olisi ollut lainkaan sama asia.
Siispä – kuppi kahvia minulle, kiitos.
Ja sen jälkeen jotain huoletonta ja päämäärätöntä.
Posted in Elämä, Koti | Comments (0)