Comments on: on oltava puu joka kasvaa appelsiineja. http://kerafi.ilmasuojassa.org/2010/02/02/on-oltava-puu-joka-kasvaa-appelsiineja/ Tue, 17 Jan 2012 16:07:38 +0000 hourly 1 http://wordpress.org/?v=3.3.1 By: Kaisa http://kerafi.ilmasuojassa.org/2010/02/02/on-oltava-puu-joka-kasvaa-appelsiineja/comment-page-1/#comment-1293 Kaisa Tue, 09 Feb 2010 11:04:08 +0000 http://kerafi.ilmasuojassa.org/?p=1088#comment-1293 Olen ajatellut ajatella niin, että merkityksellisyys on jotakin joka on itse löydettävä päiviensä osaksi. Siis: minun on itse huolehdittava siitä, että elämisessäni on merkityksellisyyttä. Tai oikeammin, on itse huolehdittava siitä, että näen ja tajuan sen, että elämä on merkityksellistä. Sitä voi suuresti edesauttaa jättämällä turhaa pois ja antamalla tärkeälle aikaa. Mutta se ei tule ulkopuolelta, vaan sen on tultava sisäpuolelta. Koko ulkoa- vai sisältäohjautumisen kysymys on niin iso ja keskeinen, että sen puhki pureskelemiseen menee varmaankin puolet ihmisiästä, ellei se kokonaan. On siis ohjauduttava niin vahvasti sisältäpäin, että osaa sitoutua siihen jonka itse tietää tärkeäksi ja pystyy olemaan sitoutunut silloinkin, kun palautetta ei tule (joka on useimmiten niin). Tämä gradunvääntäminen on varmaankin malliesimerkki: uhraan tähän puoli vuotta elämästäni, melkein jokaisen valveillaolohetken tavalla tai toisella gradun tai sen lieveilmiönä aiheuttaman stressin ajattelemiseen, ja todennäköisesti tästä ei ole kenellekään muulle mitään iloa. Minä saan tästä maisterinpaperit, se tekee koko touhusta merkityksellistä. Ja minä opin samalla jotakin tärkeää - joka tekee siitä entistä merkityksellisempää. Mutta sitä, mitä olen oppinut, en voi kovin kätevästi välittää kenellekään muulle, ja ainoa palaute jota tästä saan on virallinen arvostelupaperi jossa onneksi on sanallistakin palautetta ja sitten se arvosana, ja se kaikki voi olla joko hyvää tai huonoa palautetta. Mutta merkityksellisyydestä se ei sano mitään. Ja silti on tuntunut tärkeältä ja olennaiselta tehdä tämä gradu, tämä joka suuntaan leviävä harsomainen niin sanottu tutkimus, pyörittää monta kuukautta täysin taivaitatavoittelevia ja älyttömiä ajatuskulkuja, turhautua ja riemastua. Koska minä opin jotain... Niin. Ja on todella totta, mitä sanoit laatuajasta läheisten kanssa. Ja siksi siitä pitää ottaa kiinni NYT, eikä vuosien päästä. Varsinkaan, jos tuhlaa ne vuode ulkoapäin ohjautumiseen. Samaa siulle, kasvavaa valoa ja sitä, miten hitaasti pakkanen ja kuura sulaa pois. :) Olen ajatellut ajatella niin, että merkityksellisyys on jotakin joka on itse löydettävä päiviensä osaksi. Siis: minun on itse huolehdittava siitä, että elämisessäni on merkityksellisyyttä. Tai oikeammin, on itse huolehdittava siitä, että näen ja tajuan sen, että elämä on merkityksellistä. Sitä voi suuresti edesauttaa jättämällä turhaa pois ja antamalla tärkeälle aikaa. Mutta se ei tule ulkopuolelta, vaan sen on tultava sisäpuolelta.

Koko ulkoa- vai sisältäohjautumisen kysymys on niin iso ja keskeinen, että sen puhki pureskelemiseen menee varmaankin puolet ihmisiästä, ellei se kokonaan. On siis ohjauduttava niin vahvasti sisältäpäin, että osaa sitoutua siihen jonka itse tietää tärkeäksi ja pystyy olemaan sitoutunut silloinkin, kun palautetta ei tule (joka on useimmiten niin). Tämä gradunvääntäminen on varmaankin malliesimerkki: uhraan tähän puoli vuotta elämästäni, melkein jokaisen valveillaolohetken tavalla tai toisella gradun tai sen lieveilmiönä aiheuttaman stressin ajattelemiseen, ja todennäköisesti tästä ei ole kenellekään muulle mitään iloa. Minä saan tästä maisterinpaperit, se tekee koko touhusta merkityksellistä. Ja minä opin samalla jotakin tärkeää – joka tekee siitä entistä merkityksellisempää. Mutta sitä, mitä olen oppinut, en voi kovin kätevästi välittää kenellekään muulle, ja ainoa palaute jota tästä saan on virallinen arvostelupaperi jossa onneksi on sanallistakin palautetta ja sitten se arvosana, ja se kaikki voi olla joko hyvää tai huonoa palautetta. Mutta merkityksellisyydestä se ei sano mitään.

Ja silti on tuntunut tärkeältä ja olennaiselta tehdä tämä gradu, tämä joka suuntaan leviävä harsomainen niin sanottu tutkimus, pyörittää monta kuukautta täysin taivaitatavoittelevia ja älyttömiä ajatuskulkuja, turhautua ja riemastua. Koska minä opin jotain…

Niin.

Ja on todella totta, mitä sanoit laatuajasta läheisten kanssa. Ja siksi siitä pitää ottaa kiinni NYT, eikä vuosien päästä. Varsinkaan, jos tuhlaa ne vuode ulkoapäin ohjautumiseen.

Samaa siulle, kasvavaa valoa ja sitä, miten hitaasti pakkanen ja kuura sulaa pois. :)

]]> By: Minna-peikko http://kerafi.ilmasuojassa.org/2010/02/02/on-oltava-puu-joka-kasvaa-appelsiineja/comment-page-1/#comment-1290 Minna-peikko Fri, 05 Feb 2010 10:58:43 +0000 http://kerafi.ilmasuojassa.org/?p=1088#comment-1290 Miun on jotenkin tosi vaikea uskoa, että merkityksellisyys on jotain, minkä ihminen tulee tuntemaan itse. Ympäristö antaa palautetta siitä, kuinka tärkeitä tai rakkaita olemme, mutta harvemmin kukaan tulee sanomaan, että oletpa kehittänyt mua ihmisenä tai jotain vastaavaa. Siksi kai merkityksellisyyden tavoitteleminen menee monella yli tai siitä on helppo olkaakohtauttavan ylimielisesti sanoa, että se on itsekästä toimintaa. Kenelläkään ei ole todistusaineistoa siitä, että On Merkityksellinen. Se ei tarkoita, etteikö pitäisi pyrkiä sitoutumaan (ja sellaisiin oikeiksi kokemiinsa asioihin) tai etteikö jokaisella teollamme olisi enemmän painoarvoa kuin kuvittelemme, mutta mun mielestäni virhe tapahtuu usein siinä, että kuvittelee saavansa palautetta ja samantien. Että joko itse kokee kasvaneensa tai kokevansa jonkinasteisen valaistumisen tai sitten ympäristö reagoi toivomallamme tavalla. Miulle merkityksellisyyden tavoittelemisessa hurjinta ja kipeintä on nimenomaan se, että se on hapuilua pimeässä, se on yrittämistä ja erehtymistä... ja aina on riski, että huomaakin olevansa sokea taluttamassa toista. Ja entisenä työnarkkarina voin sanoa, että mielekkäinkään työ ei voi korvata laatuaikaa läheisten ihmisten kanssa. Tai hyviä yöunia tai hyvää vapaa-aikaa. Jälkikäteen on hävettävää ja raskasta lähteä korjaamaan välejä ihmisten kanssa... eikä se välttämättä edes onnistu kunnolla. Ei yhdessä päivässä voi korjata sitä, että on kuukausi- tai vuositolkulla ollut etäinen ja vaiti; että nyt mulle kuuluu tätä ja tätä ja nykyisin teen näin ja näin, entäs sinä? Aurinkoistuvia päiviä ja valoa pimeitä nurkkia ja komeroita varten! :) Puspus! Miun on jotenkin tosi vaikea uskoa, että merkityksellisyys on jotain, minkä ihminen tulee tuntemaan itse. Ympäristö antaa palautetta siitä, kuinka tärkeitä tai rakkaita olemme, mutta harvemmin kukaan tulee sanomaan, että oletpa kehittänyt mua ihmisenä tai jotain vastaavaa. Siksi kai merkityksellisyyden tavoitteleminen menee monella yli tai siitä on helppo olkaakohtauttavan ylimielisesti sanoa, että se on itsekästä toimintaa. Kenelläkään ei ole todistusaineistoa siitä, että On Merkityksellinen. Se ei tarkoita, etteikö pitäisi pyrkiä sitoutumaan (ja sellaisiin oikeiksi kokemiinsa asioihin) tai etteikö jokaisella teollamme olisi enemmän painoarvoa kuin kuvittelemme, mutta mun mielestäni virhe tapahtuu usein siinä, että kuvittelee saavansa palautetta ja samantien. Että joko itse kokee kasvaneensa tai kokevansa jonkinasteisen valaistumisen tai sitten ympäristö reagoi toivomallamme tavalla. Miulle merkityksellisyyden tavoittelemisessa hurjinta ja kipeintä on nimenomaan se, että se on hapuilua pimeässä, se on yrittämistä ja erehtymistä… ja aina on riski, että huomaakin olevansa sokea taluttamassa toista.

Ja entisenä työnarkkarina voin sanoa, että mielekkäinkään työ ei voi korvata laatuaikaa läheisten ihmisten kanssa. Tai hyviä yöunia tai hyvää vapaa-aikaa. Jälkikäteen on hävettävää ja raskasta lähteä korjaamaan välejä ihmisten kanssa… eikä se välttämättä edes onnistu kunnolla. Ei yhdessä päivässä voi korjata sitä, että on kuukausi- tai vuositolkulla ollut etäinen ja vaiti; että nyt mulle kuuluu tätä ja tätä ja nykyisin teen näin ja näin, entäs sinä?

Aurinkoistuvia päiviä ja valoa pimeitä nurkkia ja komeroita varten! :) Puspus!

]]>