140310
ilta.
olen rajamaastossa
siellä missä tunnistan että
sinä olet taas lähellä
vaikka et
olet täällä
jospa tietäisit että minä tiedän kaikki sinun ilmeesi,
tunnistan kaikki äänesi painot,
ne jotka putoavat maailman läpi
repivät valheet rikki mennessään
ne seitinohuet, tukehduttavat
jospa tietäisit että minussa ovat kaikki sinun sanasi,
nidottuina ja talletettuina,
ne joiden värit minä tunnistan
ja joiden väreistä minä tunnistan sinut
sellaisena jota sinäkään et tiedä
jospa tietäisit että näinä öinä
minä vedän tyynyä syliini
nukun kolmen peiton alla koska
näissä huoneissa on liian suuri hiljaisuus ja tila
liian iso ja huutava ilma
ja että pimeässä säikyn äänettömyyttä
ja kaikkea sitä mitä siinä liikkuu,
vedän oven pian kiinni takanani,
yritän nukahtaa siltä pois
jospa tietäisit, että se on niin,
että sinusta on tullut
sinä olet aina ollut
se valo johon minun pimeäni on rauennut
se ääni johon minun tukehtuva hiljaisuuteni on loppunut
se totuus johon minä olen
hukkunut
uni johon olen nukkunut.
jospa tietäisit että näillä
unien ja päivien välisillä rajoilla
en ajattele
muuta
vedän peittoa syliini,
ja jossain rajalla
liikkuu
jokin
tuttu -
sinun
muotoisesi
vaikka sinä et ole
täällä.