huikea uni

Jouluaattoaamu. Kun heräsin, oli vielä sininen hetki.

(Kuva: Rnbc in Wikipedia)
*
Äiti oli ehtinyt ottaa kuvankin takapihan omenapuusta, jossa valosarja on hautautunut lumikinosten alle. Tuikut pinnistelivät esiin lumiharson alta paksussa sinisessä, josta tulee ensimmäisenä mieleen Fazerin Sininen. Tassuttelin pitkin taloa keittiöön hämärässä, äiti ja isä hääräsivät perunoiden ja leivontarasvojen kanssa, ja se kuusi, siinä paloivat ne paljon [...]

Hassua ajatella, että ne ovat olleet täällä ennen meitä. Puut.
Hassua ajatella oikeastaan, että tuon lähimetsän korkeat kynttilämäiset männyt ovat olleet täällä ennen meitä. Että me olemme vain tulleet jälkeenpäin ja asettuneet tähän taloksi. Ja omituista ajatella, että jos mennään vielä itäänpäin, Ilomantsiin poluille ja korpiin, siellä on sellaisia, jotka ovat olleet täällä jo monta sukupolvea [...]

Kirjoitus, jossa mietitään miltä luolamiehistä on mahtanut tuntua, muistellaan leirinuotioita, mietitään miksi tuli on niin valovoimaista ja ollaan onnellisia siitä, että ihminen on tullut kesyttäneeksi luonnonvoimia.
*

Siivosin juuri. Lopetin kello kahdeksan jälkeen. Järjestelin paikat, pyyhin pölyt, imuroin kaiken minkä keksin pöytiä ja sohvaa myöten, luuttusin lattiat, hakkasin tyynyt. Kaiken tämän vain siksi, että halusin vielä tänä [...]

Olen tainnut olla jo kauan aamuihminen. Tänä aamuna jossain heräämisen ja unennäön rajalla mietin, minkä tänään poimisin kirjoitettavaksi, ja ajatus oli yllättävän lähellä: aamu. Minulle aamut ovat jotain jolla on kyky korottaa elettävää päivää, niillä on kyky korottaa elämisen tasoa ja nostaa jotain rintalastan sisäpuolista oleellisesti vahvemmalle tasolle.
Tämä syksy on - enimmäkseen - mennyt niin, [...]

Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio, Ryti, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen.
Opettelin tänä aamuna Suomen presidentit ulkoa suivaantuneena siitä etten muistanut viimeisen neljän lisäksi kuin Kallion, Rydin ja Mannerheimin. Valtteri usutti minua kokeilemaan uutta muistitekniikkaa: sijoitin presidentit pitkin entisen lukioni käytäviä loogisen reitin varrelle. Mutta koska presidenttien kasvot eivät sano minulle mitään, minun piti kehittää jokaisen [...]

Näen unia jotka jäävät koko päiväksi pyörimään mieleeni. Viime yönä harhailin perheenjäsenten kanssa pitkin jonkin keskieurooppalaisen pimeänöisen kaupungin katuja, aina joku oli jäänyt jälkeen, aina jotakuta odotettiin ja aina joku seisoi pimeän kadun varrella odottaen että joku tulee hakemaan, ja sitten hetkittäin oli päivä ja olin yksin, oli kiire jonnekin ja kiipeilin omituisten rakennelmien läpi [...]

Eilen illalla yhdeksän jälkeen kotiin pyöräillessä laskin noin kuudet jouluvalot matkan varrelta parvekkeilta. Oli sumuisensotkuinen sää, plusasteita ja vettä, ehdottoman pimeää ja asfalttista. Yhdet jouluvaloista olivat kirkkaanväriset ja pallolliset. Yläkerran naapurimme on vyöttänyt koko parvekkeenmitan kylmänsinisillä valoilla.
Ja on marraskuu. Jouluvalot? Jotenkin se tuntuu vielä olevan niin out of place. Vaikka nykyiset ilmasto-olosuhteet huomioonottaen on ihan [...]

Sain omenapuulta äsken turpiin.

En tiedä kauanko siitä on kun viimeksi olen poiminut omenoita. Nyt menin räikeänvihreä pipo päässäni katsomaan, montako niitä oli jäljellä. Niitä oli valtavasti.
Opin muun muassa sen, että korkeimmista oksista omenat saa kätevästi alas ravistelemalla oksia. Ja senkin, että vielä korkeammalla olevia oksia kannattaa ravistella vaikka harjanvarrella. Omenoiden kuuromainen muksahtelu nurmikolle oli niin [...]

Kyllä, olen aina pitänyt elokuun öistä.
Eilen illalla, noin kello puoli yhdentoista aikaan, seisoin Lehtisaaren laiturilla saunanhöyryisenä. Vesi oli liikkumaton ja tyyni, Viitatornin ja Harjun vesitornin valot taittuivat oransseina sen pinnasta ja Wilhelm Schildtin kadun talojen ikkunat heijastuivat venerannan yltä veteen. Jossain Haukkalassa päin taivas kuulteli vielä vähän valoa, mutta se sikeä elokuun hämärä jossa kaikki [...]

Pikimustaan asfalttiin on takertunut tammenlehtiä.
Kävelin eilen keskustaan, ja jossain multaisen maan vierellä tuoksui syksyltä. Syksyltä. En tiedä, mikä tuoksu se on - kenties hajoamisen, vajoamisen, maatumisen ja tummumisen hidas tuoksu, vettyneen väsyneen maan tuoksu, mullan ja kostean kiven.
Se ei tuntunut enää pahalta.
Syksyn tulemisen tietää ennen kaikkea siitä, että jokin sisäinen mittarinneula värähtää aavistuksen verran toiseen [...]